perjantai 22. helmikuuta 2013

Nuivadamuksen testamentti

Oltuani äänessä maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioista nyt vuodesta 2006, eri paikoissa ja eri nimimerkeillä mutta enimmäkseen tällä blogistin aliaksellani, on jälkisanojen aika. Olen vaihtanut ammattia ja asuinpaikkaa pysyvästi enkä enää osallistu keskusteluun blogillani (joka onkin jo pitkään haissut vähän omituiselta) enkä Hommafoorumilla. Sanoilla voi tehdä vain rajallisesti hyvää, jatkossa keskityn tekoihin omassa pienessä piirissäni joka on kaukana kaukana pääkaupunkiseudun mamu/mokupolttopisteistä, hallituksen, Helsingin ja Eduskunnan seinähulluista päättäjistä ja ennen kaikkea monikulttuurista. Henkinen piilopirttini vastustaa kaikkea sitä mitä monikulttinomenklatuura edustaa. Luoja varjelkoon sitä joka pienen elämänpiirini rikkoo sillä saastalla jota olen onnistuneesti paennut.

Kaikki tarpeellinen on sanottu, johtopäätökset olisi pitänyt jo osata vetää. Missä siis mennään?

Kuluneet vuodet ovat nähneet maahanmuuttokritiikin valtavirtaistumisen, median ja useimpien puolueiden ja jopa poliisin uurastuksesta huolimatta. Käytännössä tämä näkyy Perussuomalaisten nuivien edustajien menestyksessä ja heidän saamassaan julkisuudessa. Hommafoorumi on noussut merkittäväksi poliittiseksi kanavaksi. Ihmiset purnaavat ääneen, koska tietävät nyt etteivät ole yksin ajatuksineen. Moni muukin on kertakaikkiaan kyllästynyt.

Siinä olivatkin hyvät uutiset. Vastapainona mokurintama on tiiviimpi kuin koskaan, media (YLE-veron taatessa monikulttuurilobbylle rajattoman budjetin ja Helsingin Sanomien mennessä hautaansa liekehtien, ei hiipuen) on hysteerisempi kuin koskaan, virkamiehistöön ujutetut monikulttuuriagentit häikäilemättömämpiä kuin koskaan, hörhövasemmiston myyräntyö kaiken hyvän ja kunniallisen tuhoamiseksi innokkaampaa kuin koskaan, ”oikeuslaitos” noitavainossaan kiihkeämpi kuin koskaan ja kirsikkana paskaläjässä poliisi pienenevine resursseineen usutettu sananvapauden kimppuun kyttäämään nettipahoinvointia ja varavaltuutettujen kännipostauksia.

Virallisesti monikulttuuri on edelleenkin rikkaus. Mitään osaamaton ja työhaluton joutoväki on edelleenkin työvoimapulaa poistamassa. Itäeurooppalaiset varaskoplat ovat edelleenkin sorrettuja rasismin uhreja. Mamujen työttömyys edelleenkin rasismin syytä. Turvapaikanhakijat edelleenkin hyvä bisnes köyhille kunnille. Islam edelleenkin maltillisten ihan tavallisten ihmisten hieno ja perinteinen kulttuurinen piirre joka ei aiheuta mitään ongelmia kenellekään. Ulkomainen pimeä, harmaa ja halpa työvoima on hieno juttu. Helsingin paisuminen veronmaksuun kyvyttömien tai haluttomien ulkomaalaisten voimin on hienoa ja tavoiteltavaa metropolikehitystä, ja naapurikuntien pitää edesauttaa sitä rakentamalla ja asuttamalla ylipursuavaa porukkaa veronmaksajien subventoimiin asuntoihin että jokunen mannekiinimamu voisi käydä halpatöissä ja poseerata mokumedian viikon menestystarinana.

Suomalaiset ovat edelleen rasistisia, alkoholisoituneita, umpimielisiä jurpoja joita eliitti saa hävetä Brysselin sivupöytiin tarjoillessaan.

Toisin sanoen, kaikki on kuin ennenkin, paitsi huonommin. Mikään ei viittaa siihen että Suomelle kalliiksi tuleva ja haitallinen väestönvaihtoprojekti olisi hidastumassa, tai että sen pysäyttämiseksi olisi poliittista tahtoa. Hallituspuolueiden ulostulot EU:n, liikkuvuuden ja kansainvälisten sitoumusten tiimoilta antavat ymmärtää että lisää paskaa sataa rajattomasti, silmät kiinni ja suu auki, on rumaa valittaa kun annetaan.



Muutamat loppusanat terveisiksi asianomaisille.

Itä-Euroopan kerjäläisrosvot ja muut saman suunnan seurueet, autokunnat ja varaskoplat kotimaahan, kieleen ja etnisyyteen katsomatta: olette pohjasakkaa, rikollisia syöpäläisiä, ettekä ole tervetulleita minnekään. Varokaa Suomen petollisia ja kapeita teitä, erityisesti syksyn pimeillä. Liikkukaa nopeasti, ja vain etelään päin. Teidän puuhianne on katseltu kyllin pitkään. Mitta on täynnä. Ratikkalaiturit ovat liukkaita. Joku kaunis päivä rullaatte väärän eläkeläisen tai murtaudutte väärään taloon. Missä on media silloin? Missä auttajat? Missä vapaa katto ja lämmin peitto?

Edellisten ryhmien hyysääjät, hörhövasemmisto ja Helsingin turkissa verta imevät punavihreät luteet: nauttikaa kemuista, ne loppuvat, ja netti muistaa kuka teki ja missä. Oletteko huolissanne laittomista henkilörekistereistä? Yrittäkääpä saada google suljettua. Teidät tunnetaan ja muistetaan.

Poliisit: kasvattakaa munat. Kumpi on tärkeämpi, eliitin imagoetu vai kansalaisten turvallisuus?

Imaamit, mullahit, islamistit ja näiden apologeetat: suomalainen saa oksennusreaktion kuullessaan sanat sharia, koraani ja moskeija, koska ne tarkoittavat pakkovaltaa, alistamista ja reviirin laajennusta suomalaisten kustannuksella. Älkää kuunnelko suomalaisia lakeijoitanne jotka taipuvat vaatimuksiinne. He pelkäävät teitä ja taipuvat siksi. Muut suomalaiset eivät pelkää. Joku päivä, kun kyllin moni pelkää, reaktio on hyvin erilainen kuin teidän ymmärtäjienne reaktio. Astukaa varovasti, muistakaa paikkanne, älkää vaatiko vaan pyytäkää. Ensimmäiset partaraivon päräykset saattavat johtaa johonkin hyvin rumaan.

Maahanmuuttajille minulla ei ole mitään sanottavaa ryhmänä. He hakevat onneaan sieltä missä sitä jaetaan. Suomineito makaa ojassa mekko korvissa, miten hyväksikäyttäjää muka voisi syyllistää?

Kokoomus, RKP, Keskusta, SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja KD: en kehoita teitä tekemään parhaanne koska sitä te juuri teette, hyvin ja voimallisesti. Jatkakaa vain niin Suomi on kohta vain nolo muisto. Toivon teille kuitenkin lyhyttä ja vaikeuksien täyttämää loppuelämää.

Voimaa taisteluun niille jotka ovat valinneet tiekseen politiikan ja keskustelun. Itse olen saavuttanut vaiheen jossa kirjoitteluani ei enää moderoimatta suvaittaisi Hommafoorumilla eikä missään rekisteröidyssä puolueessa. Virkani puolesta minun ei tarvitse enää pelätä, eikä minkään muunkaan puolesta. Kohtaloni on omissa käsissäni. Kehoitan jokaista suomalaista ottamaan oman elämänsä ohjat ja tekemään olemassaolevilla resursseillaan parhaan mahdollisen tuloksen itsensä, läheistensä ja maansa hyväksi.